Lutherische Kirche Siofok

Waldheim

Siófok ja Waldheim solmivat ystävyyskaupunkisopimuksen vuonna 1997.  Sopimus sinetöitiin juhlallisissa puitteissa toukokuun 16. päivänä 1997 Siófokissa ja vahvistettiin lokakuun 3:ntena Waldheimissa.

Waldheim, Saksin sydämessä, on Zschopau-laakson helmi ja Döbelnin kihlakunnan toiseksi suurin kaupunki.  Kaupungille ja sen ympäristölle antaa leimansa Zschopaujoki.  Jyrkät vuorenrinteet ja syvät laaksot tekevät luonnon vaihtelevaksi ja muodostavat perustan rikkaalle eläin- ja kasvilajistolle.  Myös geologisesti Waldheimilla tarjottavanaan paljon kiinnostavaa.

Siófokin luterilaisen seurakunnan ensimmäinen matka Waldheimiin tehtiin ”Lutherin jalanjäljissä”.  Kolmikymmenpäinen ryhmä majoittui Grimman luterilaisen seurakunnan lomanviettopaikassa ja osallistui maaliskuun 17. päivänä 1996 Waldheimissa pidettyyn jumalanpalvelukseen.  Erään iltapäivän juhlassa kirkkoherra Leistner  ja Baranyayn kirkkoherrapariskunta sinetöivät ystävyysseurakuntasuhteen.  Ystävyystoiminta alkoi nuorisovaihdolla;  waldheimilaiset perheet vastaanottivat seuraavina vuosina kaksi siófokilaista nuorta puoleksi vuodeksi, ja nuoret osallistuivat aktiivisesti normaaliin kouluopetukseen.

Helluntaina vuonna 2003 perinteisesti kauden avajaisiin Siófokiin kutsuttujen joukossa oli myös seurakuntalaisia, jotka osallistuivat jumalanpalveluksiimme ja joiden kanssa vietimme yhteistä iltaa Nagyberényissä.

Vuonna 2005 kirkkoherra Gábor Lampért osallistui yhdessä muutamien seurakuntalaisten kanssa Waldheimin kaupungin juhlatapahtumaan, ja he kävivät katsomassa myös sikäläistä seurakuntaa.

Aktiivista Unkarin ystävää Gottfried Schlesieriä on kiitettävä siitä, että ystävyysseurakunnat suunnittelevat nyt yhteistoiminnan lisäämistä.  Toukokuun 1.- 4. päivinä 2008 pitävät kamarikuoro ja pasuunakuoro Siófokissa konsertin ja tapaavat täkäläisiä seurakuntalaisia, rippikoululaisia ja nuoria.  Ohjelmaan kuuluu myös keskustelukierroksia, ajatustenvaihtoa ja yhteisiä retkiä.

http://www.kirche-region-waldheim.de

www.stadt-waldheim.de